Sinapista konjakkiin

Heti kun kuulin, että meillä olisi koulussa seuraavana luvassa tuunaustöitä aloin pohtimaan mistä repäisisin huonekalun tähän hommaan. Onnekseni äitini miehellä oli vanha kierrejalkainen pöytä, joka toimi heillä tietokonepöytänä. Väriltään pöytä oli sinapin värinen, joka ei todellakaan sopinut heidän sisustukseensa, jossa toistui vaaleat pastillin sävyt, luonnonmateriaalit ja puun eri sävyt. Räpsin pöydästä kuvat ja hain opettajalta "hyväksynnän". Pian päästäisiinkin hommiin.

  Puhutaan porukoistani nyt asiakkaana kuulostaen hieman virallisemmalta ;) Asiakas toivoi, että pöytä tuotaisiin takaisin sellaiseksi mitä se joskus aikoinaan on ollut. Tämä tarkoitti sitä että maalipinta sai lähteä, enkä uutta maalipintaa siihen laittaisi. Opettaja varoitteli heti alussa kuinka isotöinen homma tämä on toteuttaa, mutta uskoin itseeni ja uuden oppiminen kannusti lähtemään hommiin. Työt täytyi siis saada alkuun mahdollisimman pian jotta aikataulussa pysyttäisiin.

Tästä kaikki alkoi.

Ensimmäisenä tehtäväni oli poistaa maalipinta ja se oli tehtävistä kaikista aikaa vievin. Tavoitteenani oli tehdä mahdollisimman paljon omin kätösin ja jättää koneet sivummalle. Maalipinnan kraapin siiklillä eli pienellä metallinpalalla. Konetta en tähän hommaan käyttänyt ollenkaan. Maalinpoistoaineeseen jouduin retkahtamaan esim. laatikossa ja jaloissa joihin oli tarttunut vanhaa turkoosia maalia, jota en saanut sitkeellä luonteellakaan pois :D

Ensimmäisiä kurkistuksia maalipinnan alle.

Tavoitteenamme oli käyttää n. 40h tuunaustyöhön. Kohdallani tuli kyllä selväksi, että tuossa ajassa en ehdi työtäni saamaan valmiiksi ja olinkin henkisesti valmistautunut siihen, että joudun työtäni koulupäivän jälkeenkin tekemään. Onneksi työ oli hyvin mieluista, ainakin suurimman osan ajasta, eivätkä pitkäksi venyneet koulupäivät haitanneet. Näinhän edessäni joka kerta työn jälkeäni ja muutosta mitä pöytä koki. 

Maalipinta lähes kokonaan poissa.

Hermoja kiristänyttä turkoosia maalia.

Poistin ensimmäisenä maalin kannesta ja muilta tasasilta pinnoilta, jotka paljastivat kauniin aikoinaan petsatun puisen pinnan. Kannessa näkyi pöydän pitkä elämä. Oli kolhua ja kuhmua, mutta tarkoituksena ei ollutkaan tehdä pöydästä uuden näköistä, vaan jopa korostaa niitä jälkiä mitä siinä näkyi.

 Jaloissa ei pahemmin kolhuja ollut ja jätin viimeiseksi työksi kierteiden putsaamisen, koska luulin sen olevan helpoin homma. Se olikin kaikkea muuta. Jos maali ei ollut sitkeessä pöydän kannessa niin kierteissä ainakin... Ainoa hetki kun revin hiuksia päästä, ärräpäät lensi ja olin valmis heittään hanskat lattialle ja luovuttamaan. Kuvittelin mielessäni lopputulosta ja opettajan kannustus tsemppasivat hoitamaan tän niiiiiin pinnoja kiristävät homman pois alta. Tein kaksi maalinpoistoa kierteisiin, mutta maali ei tuntunut liikahtavan mihinkään suuntaa. Loppujen lopuksi jouduin kraappimaan maalit pienellä lastalla(=ruuvimeisselillä,köh!) pois, joka vei aikaani todella paljon. Mutta olihan se viimeinen osa rankimmasta vaiheesta.Go, Hellu,Go!

Pöytä koko kauneudessaan.

Mä tein sen! Suunnilleen 40h se vei, jotta sain kaiken maalin pois ja pääsin miettimään hiomista. Mutta onhan se nyt nätti vaikka ite sanonki :P Kyllä äkkiä unohtu kaikki rakot sormissa, lentäneet ärräpäät, selkäkivut ja koko kropan säryt. Tässä kohtaa asiakas näki pöydän livenä ensimmäistä kertaa sen jälkeen kun olen sille jotain tehnyt.

 Minunhan ei olisi tarvinnut tehdä näin suurta työtä jos olisimme vain päätyneet maalaamaan pöydän. Asiakas kuitenkin toivoi vahattua pintaa. Tai niin ainakin aluksi luulin. Voihan netti sanon minä!! Asiakas oli saanu idiksen netistä, että tää pöytä oliskin kiva valkosena. Tässä kohtaa taisin itkee sekunnissa valtameren ja ehtinyt kelaan millanen työmäärä meni lähes hukkaan, vaikka se opettavaista olikin.Loppu hyvin, kaikki hyvin. Onneksi tää ajatus dumpattiin heti kun asiakas näki pinnan livenä *helpottunut huokaus*.

Pöytä hiottu kertaalleen.

Nyt tuli se hetki kun päätin retkahtaa koneiden helppouteen ja hioa suorat pinnat hiomakoneella. Hioin pöydän kertaalleen karkealla (karkeus 80) ja sen jälkeen hienommalla (karkeus 400). En halunnut paljoa hioa, jotta pinnan sävy ei muuttuisi ja jäljet pysyisivät. Tarkoituksena oli lähinnä siistiä maalinpoiston jälkiä ja viimeistellä pintaa. Hiominen tuntui niin helpolta ja nopealta hommalta tuon maalinpoiston jälkeen. Mitäs sitten?

 Annoin asiakkaan päättää itse mitä sävyä haluaa pöytään laittaa. Hän päätyi vahaan minkä sävynä oli konjakki. Levitin pöytään ensin yhden kerroksen ja pommitin asiakasta kuvilla ja kyselin mielipidettä. Sävystä pidettiin paljon niin asiakas kuin minäkin. Yllätykseksi pöydän kansi kuitenkin imaisi ainetta paljon ja vedin siihen kerroksia lähes kolme, eikä peittävyys ollut silloinkaan huimaa. Jalkoihin laitoin myös vielä yhden kerroksen.

Vertailua käsiteltyyn ja käsittelemättömään pintaan.

Sitten kun sävy oli hyvä eikä pöytään haluttu tuoda tummuutta enää lisää täytyi pöytään kuitenkin saada kulutuspintoja enemmän. Päädyimme laittamaan pinnoille vielä kerroksen antiikkivahaa. Levitin vahan kaikkialle ja annoin kuivua yön yli. Vaha näkyi pinnalla hieman mattaisena. Vahan kuivuttua alkoi vahan kiillotus joka viimeisteli työn.

Suunnilleen 50h se vei.Työ oli todella työläs, mutta sain paljon kiitosta asiakkaalta ja työ oli sen kaiken arvoista. Vanha nuutunut pöytä sai uuden elämän ja palvelee tehtävissään toivottavasti taas monta vuotta. Opin matkan aikana paljon itsestäni kuin myös työskentelyn eri vaiheista. Ehkä kuitenkin mietin pari kertaa lähdenkö samanlaiseen työhön uudestaan.

Siinä se on omalla paikallaan.

-Hellu